sunnuntai, 31. elokuu 2014

Unta, joogaa ja toivoa

Näin kamalaa unta. Siinä oltiin vankilassa, jossa erikseen oli nuorten ja aikuisten aika, ja kun nuoret tuli sisälle, suljettiin ikkunat, vartijoilla oli käsissään kumihanskat. Ja sitten ammuttiin. Joko meidän isä tai veli, jompikumpi. Luulin että se oli meidän isä mutta sit mä lohdutinkin meidän isää ja siskoa. Mä en enää tiedä kuka kuoli. Mut suru oli kauhee. Itkin. Aamulla en onneks heränny itkuun. Tai en tiiä, ehkä se olis ollu helpotus. Ja etsin tiettyä käsityölehteä. Suuri Käsityölehti 4/2012. Siinä oli juttu ilmeisesti Anu Harkista. Miksi, en tiedä. Onko, en tiedä sitäkään. Mut mä käyn etsimässä jostain. 

Mä heräsin yhdeltä. Nukahdin vasta ennen viittä. Luin Piru hovimestariksi. Tiedän että nykyisessä osassa Sebastian kuolee. Näin kuvan. Luultavasti se vaikutti. Sebastian on mielettömän kaunis androgyynilla tavalla. En haluis että se on mies. Tyydyn ajattelemaan androgyynina. Oon ihastunut piirroshahmoon. Onneks se ei haittaa mitään. 

Mä oon alkanu tehdä lihasharjotuksia joka ilta. Ja mun olo on parempi. Rupesin myös joogaamaan, tekemään aurinkotervehdystä iltaisin ja aamuisin. Olo tuntuu oikeesti paremmalta ja kevyemmältä. Mä haluan itseni kuntoon. Torstaina kävelin Harnessilta Vihdin tien, Pitäjänmäen ja Munkkiniemen liikenneympyrään. Aikaa meni puoltoista tuntia. Näin matkalla talot joihin haluan muuttaa ja tuli huikeen hyvä mieli. Oon tykänny niistä taloista lapsesta asti. Ostin kävelyreissun palkinnoks pussin karkkia ja taisin ostaa vichyä kans.

Oon niin rahaton kun huh oon ehkä ikinä ollu. Vuokraan, laskuihin eikä muihin oo rahaa. Sossusta ei ole tullut päätöstä vaikka sen piti tulla viikossa. Soitan huomenna sinne. Toivon ettei ne oo hävittäny mun papereita. Niihin kopioihin meni yli 20e rahaa. Asumistuki tulee onneksi mutten tiedä tuleeko se huomenna vai vasta torstaina. Olin eilen Masterin bileissä. Menin vaikka ei olis ollut rahaa koska halusin olla mukana ja nähdä Bn ja Pn vapaa-ajalla. P oli huikeessa humalassa, toivon että se on kunnossa. Padawan kiitti ja halasi, oli tosi mukava olla ja mulla on upeita tyyppejä työkavereina lävistysstudiolla. Lokakuussa saan oikeesti tehdä hommia. Mahtavia tyyppejä <3

Äiti oli saanut kuulla, että mun uranvalinta on oikee ja tuun saamaan upeen yhteisön siihen ympärille. Se on alkanu jo. LL tuli kans eilen halaamaan ja L myös. Jokainen ollu upea tyyppi jonka oon tavannu. En voinu uskoa että tapaisin näin upeita ihmisiä ja näin nopeesti tulisin ystäviksi. Upeita, oon kiitollinen <3

Tyttärellä oli äsken kaveri leikkimässä ekaa kertaa meidän kotona, samasta pihasta. Se odotti ulko-oven takana että tultais ulos ja potki meidän ovee, pienesti. Sanoin sit että voi tulla meille leikkimään. Mut en voi sille mitään etten tykkää siitä kaverista. Hävettää. Tyttärelle se on tärkeä joten mun pitää muuttaa omaa asennetta. En halua että tyttärelle tai kaverille tulee olo että mä en tykkää.

Sit mä oon vihdoin uskaltanu laittaa viestiä tytölle, jonka oon foorumilta löytäny jo muutama vuosi sitten. En oo uskaltanu aiemmin enkä tienny mitä laittasin. Nyt viime viikolla laitoin. Hän vastasi ja lupasi kirjoittaa kun pääsee lomalta kotiin. Ja eilen sain vastauksen :) Jukra. Tämä tyttö on niin nätti että huh, en tiiä mitä sanosin kun näkisin. Toivon silti että näen ja piankin, että mentäisiin vaikka kahville. Niin nätti ja haluan tutustua paljon lisää, oppia tuntemaan kunnolla ja ihastua enemmän. Tätä tyttöä oon katsonut pitkän aikaa. B sano pari päivää sitten että hänen mielestään kannattaa tarttua mahollisuuteen kun se tulee eteen. Joten mä toivon, että tää on mun mahollisuus. Huih. Sisällä kihelmöi :))) Toivon ;) <3

En ole antanut periksi rahavaikeuksista huolimatta. Välillä meinannu itkettää mut sit oon nauranu. Tästä on tie vaan ylöspäin. Ja kuulemma nyt mulla on rankka vaihe mut tää helpottaa. Yritän kattella osa-aikatyötä lävistyksen tueksi. Lävistäminen tulee kuulemma myöhemmin kyllä tuomaan tarpeeksi :)))

Rakkautta sunnuntaihinne ja tulevaan viikkoon :) Keskiviikkona lähdetään siskon koiratapahtumaan ja nään Pötkiksen pitkästä aikaa <3

maanantai, 19. toukokuu 2014

Tajuamuksia ja hellyydenkaipuu

Kuukausi ja 1 päivä erosta. Toisinaan mä oon vihanen, toisinaan keskityn innoissani tulevaan kesään ja sen mukana tuleviin puistoilumahdollisuuksiin, Prideen ja lävistäjäkoulutukseen. Toisinaan kaipaan hirveästi ja oon surullinen ja on ruvettava miettiin muita asioita. Ajatus kasvoista, sen vaatteista, käsistä, sen vieressä vietetystä yöstä, sen kauniista selästä... Ne sattuu. tekee niin kipeetä. Ja kaiken aikaa mä rakastan. Lakkaanko koskaan rakastamasta? En tiiä, oikeesti. Yritän ajatella että oon päästäny irti. En tiiä oonko. Mut parhaani teen. Vien elämää eteenpäin, irtisanoin itteni töistä ja heittäydyn tyhjän päälle ja kohti uusia tavotteita että saan olla jostain ilonen ja innoissani.

Huomenna on keskustelu lastensuojelun kanssa. En tiedä mitä ne kysyy. Haluisin puhua siitä, kuinka mun jaksaminen on ollu kortilla ja että mä tarviin viikonloppuja vapaaksi puolet, että mä ansaitsen sen, että pystyn olemaan hyvä äiti. Mulla on niin paljon tekemistä itteni kans, että oon yhteiskuntakelpoinen ihminen, että mä uuvun tyttären kanssa herkästi kun mä todella yritän olla hyvä äiti ja silti tunnen koko ajan etten oo tarpeeksi. Saako tyttären isä hepulin, raivooko se mulle jälkeenpäin? Voi olla mut mä aion olla huomenna rehellinen ja avoin enkä salaa asioita vaan niitten pitää tietää totuus. Mä tarviin aikaa itelleni. Mä joudun koko ajan tekemään niin paljon töitä itteni kanssa, että mä väsyn. Ja pahimmillaan mä sorrun itsetuhoisuuteen ja sitä tuskin kukaan haluaa. Tietääkö lastensuojelu että syy siihen lääkärin yhteydenottoon oli nimenomaan mun pieni itsetuhoisuuteni tänä keväänä? Mä en tiiä. En tiiä onko lääkäri sanonu. Saakoon isänsä hepulin jos saa. Mä pystyn olemaan hyvä äiti vaan jos mä itse pystyn olemaan järjissäni ja tasapainoinen ja kunnossa. Kattooko ne etten mä ole kyvykäs hoitamaan tytärtäni? Se jää nähtäväksi. Onko ne sitä mieltä, että isänsä pitää ottaa tytärtä enempi? Kunhan tytär ei kärsi siitä. Tiiän että oon tyttärelle tärkeä, tietenkin ja tyttären oloa en halua huonontaa yhtään. Mutta se on sanonu isällään, että on musta huolissaan. En tiiä tuleeko se huomenna esille ja mitä lastensuojelu on siitä mieltä. Mutta se selviää. Huomenna selviää paljon. Ja mä toivon, että mä saan apua.

Tajusin tänään, että koska aineenvaihdunta muuttuu (kuulemma) 25 ikävuoden jälkeen, ihmiset alkaa helposti lihoa koska ne syö kuten ennenkin eikä tajua sitä, ettei kroppa pysty sulattamaan kuten ennen. Mä huomaan omassa kropassa heti ja haluan toimia mun kehon ehdoilla. Joten syön vähempi niin että olo säilyy hyvänä ja on sopiva olo.

Erosta johtuen, kun hellyys on jäänyt pois, se tuntuu nyt. Viime päivinä mulla on ollut ajoittain huikea läheisyydenkaipuu. Mä kaipaan ihmisen lähelle, halausta, käden sivelyä, tunnetta ettei tässä ole pelkkää ystävyyttä. Ihmisen lähellä, joka ei olisi sen enempää, mut lämmin hetki nauttia läheisyydestä ja hellyydestä. Suudelmista ja positiivisista tunteista. Kosketuksesta. Mä en tiiä voiko tää kaipuu lähteä pois millään muulla kun sillä että pääsen toisen ihmisen lähelle. Mut mun rakkaus kohdistuu yhteen kohteeseen, joka on nyt muualla eikä nyt ole tulossa takaisin enkä mä pysty antamaan jollekin muulle nyt sen enempi kun lämpimän hetken tai muutaman. Ei sen enempää. Mä kaipaan vaan niin paljon läheisyyttä. Mut mä haluun tehä sen niin että se tuntuu silti oikeelta, ettei se mee väärin. En haluu olla kaverin kanssa etten pilaa ystävyyttä enkä halua ottaa jotakuta jota kohtaan en tunne mielenkiintoa. Oon jutellu yhden tytön kanssa mut oon kertonu tilanteen ja etten mihinkään pysty ja se flirttaa silti. En oo siitä kiinnostunut enkä halua sanoa sille mitään minkä takana en voi seistä. Enkä halua kaipuuni takia vaan käyttää jotain hyödyksi.

Kun saan läheisyydentarpeeni täytettyä, mä pystyn keskittymään taas itseni kohtaamiseen ja kasaamiseen ja löytämiseen, jonka tiellä mä olen, mut tää sivupolku tuntuu vievän huomion kokonaan. Ehkä tää on käytävä läpi jotta voin palata pääpolulle. Eikä läheisyydenkaipuussa oo  mitään mikä ois väärin, jokainen tarvii läheisyyttä välillä. On okei haluta toisen lähelle. Läheisyys tekis maailmasta muutenkin paremman paikan jos ihmiset ois enempi toistensa lähellä.

Joten mä saatan joutuu tekee jotain tän jutun eteen. Mennä jonkun lähelle. Olla siinä pysähtyneen hetken, tunteakseni lämmön ja kosketuksen ja saadakseni siitä voimaa. Sit mä pääsen itseni tuntemisen polulle ja eteenpäin. Tai ehkä voi kulkea kahta polkua rinnakkain hetken aikaa.

Universumi, hetki lämmintä hellyyttä ja hyvä mieli, kiitos <3

 

maanantai, 24. maaliskuu 2014

Nörttityttö toivoo; Kun olisi terve

Nörttitytöllä on:

+ kaunis, ihana tytär

+ kaksi kilttiä koiraa

+ suloinen tyttöystävä

+ kaksi tervettä kättä ja jalkaa

+ paljon kankaita ja askartelutarvikkeita

+ aika siisti asunto

+ kiipeilykengät

+ paljon fantasia- ja scifi-leffoja ja -kirjoja, Taivaan Kiitos

+ värikkäitä tyynyjä

+ rahaa ruokaan

+ tatuointeja

+ musta huppari

+ tennarit

+ kivoja pipoja

+ rakas ystävä

+ hauska perhe

 

 

Nörttityttö toivoo ja etsii:

- Onnellista elämää

- Vapaudu vankilasta- korttia

- uutta työpaikkaa

- vapaa-aikaa

- omaa paikkaansa

- inspiraatiota

- motivaatiota

- energiaa

- itkut kestävää nenäliinaa

- jaksamista

- tervettä päätä

- arvetonta sielua ja ehjiä käsiä

- uskallusta, tehdä pelosta huolimatta

- mahdollisuutta joskus matkustaa

- naurua

- stressistä vapaata sydäntä

- kotia

- hermoja

- itseluottamusta ja itseensä uskomista

- sitä että jaksaisi itsensä kanssa elää eikä ruoskisi itseään verille jos asiat ei suju eikä pitäisi itseään niin syypäänä siihen jos tilanteet ei suju.

 

 

perjantai, 28. helmikuu 2014

"Don't go to the Dark Side"

No sinnehän mä humpsahdin. Rytinällä. Tai no en. Liu'uin ja yhtäkkiä rymähdin pohjaan. Työ mut sinne veti, pimeelle puolelle. Mokomakin vaikka Yoda on varottelemassa jos jonkinlaisen taulun ja t-paidan ja lelun muodossa täällä kotona. Mä vaihdoin marraskuun lopussa vihdoin 8 vuoden jälkeen työpaikkaa ja palasin nuorisohommiin kun olin sitä muutaman vuoden pohtinut. No mitä kävi? Mistake. Liikaa mulle. Työajat vie multa kaiken ajan kaikelta muulta ja henkisesti oon rätti enkä mä pysty nyt antamaan nuorisotyössä sitä mitä nuoret ansaitsee. Itkurätti oon ollu ja uhanalainen vesiputous. Tuntenu syyllisyyttä kun en ehdi mitään. Joten tein päätöksen ettei tää oo mulle. Kerroin työpaikalla eilen ja pomolle tänään ja julkisen tunnustuksen Facessa ystävien kesken. Uskomatonta mutta oon saanu todella paljon tukea ja moni sanonu että oon rohkee kun uskalsin tehdä tollasen päätöksen ja olla itelle rehellinen. Merkkaa huikeesti. Joten mä lähden muualle taas. Ehkä myyntihommiin, ainakaan se ei sido henkisesti.

Suuri syy siihen miks lopetin on mun uusi rakas. Me tutustuttiin viime kesänä ja syyskuussa nähtiin ekan kerran ja siitä se sit aikalailla lähti. Siis huh. Oikeesti. Niin ihana nainen ettei oo todellistakaan. Kaunis, suloinen, KILTTI, tasavertanen, hauska, mielenkiintonen, viihtyy kotona. Mä viihdyn sen kanssa niin hyvin, sen kanssa mun sielu lepää. Mua on rasittanu hirveesti se, etten oo voinu antaa aikaa esimerkiks viikonloppusin ku oon aina töissä tai sit tytär on mun luona. Ja sit nää jaloissa pyörivät koirat. Ekaa kertaa on tullu olo, että oliskos vapaaehtosia pitkäaikasia koiranhoitajia? Mulle tuli syksyllä nimittäin Romaniasta aluksi kotihoitoon poitsu, joka vei mun sydämen viikossa ja päätin pitää sen. Ihanin tapaus ikinä. Mut mun rakkaus on kyllä vieny voiton kaikesta ja mä haluisin vaan olla sen kanssa rauhassa koko ajan ja toivottaa muun maailman hiiteen. Mä haluun rakaste--- siis keskittyä rakastamaan mun suloista naista. Ihanin nainen ikinä. Hymy saa mun polvet notkahtamaan ja sen vieressä nukun paremmin kun missään. Rakastan sydämeni pohjasta ja avoimemmin kun koskaan. Tätä mä haluun. Tän naisen. Loppuelämäksi.

Joten, mä kömmin pimeältä puolelta valoon, luen läsnäolosta ja opettelen antamaan itelleni arvoa. Elämä ei saa kaatua työhön, kyllä siitä pitäis jotenkin voida nauttia kun sitä kerran täytyy tehdä. 

Hyvät yöt lukijat ja muistakaa rakastaa sitä rakkaimpaa ja antakaa sille hellyyttä ja paljon halauksia ja pusuja. Ne ei oo itsestäänselvyyksiä ne rakkaudet, you know. Pitäkää rakkaudestanne huoli <3

sunnuntai, 22. syyskuu 2013

:,/

Muutoksia. Suhde meni kokonaan poikki juuri ennen Pridea. Kipaisin kerkeästi Qruiseriin pönkittämään itsetuntoani etten tuntisi olevani niin paska ja yksin. Halusin hirveästi että joku sanoisi minun olevan ihana.

Tutustuin sitten tyttöön ja ihastuin nopeasti. Tuntui täydelliseltä. Siitä on vajaa 2 kuukautta. Näin hänet ja kaikki tuntui olevan kohdallaan. Kolmannella kerralla kun näimme, hän tuli luokseni viikonlopuksi. Lauantaina oloni oli outo. Tuntui että nyt on joku pielessä. Paniikki. Yöllä teeskentelin nukkuvaa ettei hän koskisi minuun. Hän kysyi jossain vaiheessa enkö saa unta. Kysyi saako koskea vai tarvitsenko tilaa. Sitten minun  oli pakko sanoa, että tuntui siltä, että olin liian nopeasti mennyt eteenpäin, en ollut selvinnyt eksästä. Tyttö lähti aamulla mitään sanomatta. Särjin hänen sydämensä. Satutin itseäni siitä hyvästä. Kerroin eksälle. Olin kertonut hänelle, että olin tavannut jonkun. Nyt olemme tämän uuden kanssa olleet tekemisissä päivittäin. Olen nähnyt eksää ja tuntenut, että hän kuuluu menneeseen, etteivät tunteeni enää ole voimakkaat.

Sitten tänään eksä viesteili mitä kuuluu. Kirjoiteltiin. Pyysin käymään. Sanoi auttavansa yhtä tyttöä muutossa. Olen nähnyt niiden kuvia Facessa. Kysyin ovatko kavereita. Sanoi että enemmänkin. Facesta huomasin, että he seurustelevat. Minun kanssani hän ei Facessa ilmoittanut, seurusteli vaan muttei kertonut kenen kanssa. Itkin, huusin, paruin, meinasin oksentaa. Koirat olivat ihmeissään. Kipu oli kauhea. Kipu ja suru on edelleen. Yritän olla ajattelematta. Pyysin anteeksi että silloin kerroin hänelle että olin tavannut jonkun, jos kipu hänellä oli ollut lähimainkaan tätä. Sattuu aivan perkeleesti. Hän on pahoillaan, sanoo että on ikävä. Niin minullakin. Sanoin, että nyt en voi olla vähään aikaan tekemisissä, minun täytyy selvitä tästä. En tiedä miten se onnistuu. Kuva heistä kummittelee päässäni. Haluan unohtaa sen. En halua vahingoittaa itseäni, se olisi muistutus pitkäksi aikaa siitä, mitä on tapahtunut. Minun täytyy selvitä ilman. Täytyy keksiä jotain. Jos on hyviä ideoita, kertokaa. 

Minulla on tulossa laukkunäyttely marraskuussa ja kirjoittaa pitäisi. En halua elää tässä. Haluan saavuttaa sen, joka on unelmani ja tavoitteeni. Mutta mietin, miten osaan ja pystyn. Miten minusta ikinä on siihen. Miten onnistun. Olisiko jollain tsemppauksen sanoja? Muuta kuin "pää pystyyn", "kyllä se siitä" ja "ota itseäsi niskasta"? Ne ei auta. Todellakaan.

  • Minä olen...

    36 v., 6-vuotiaan tyttötenavan äitiotus oman todellisuutensa rajamailla kuljeskelee lillukan varsien keskellä ja pohtii elämän kummallisuuksia ja omia omituisuuksiaan.
    Epilepsia, krooninen masennus, ahdistus, epävakaa persoonallisuus ja muita persoonallisuushäiriöitä sen kaverina. Elämää opettelemassa.

  • Tagipilvi