Kuukausi ja 1 päivä erosta. Toisinaan mä oon vihanen, toisinaan keskityn innoissani tulevaan kesään ja sen mukana tuleviin puistoilumahdollisuuksiin, Prideen ja lävistäjäkoulutukseen. Toisinaan kaipaan hirveästi ja oon surullinen ja on ruvettava miettiin muita asioita. Ajatus kasvoista, sen vaatteista, käsistä, sen vieressä vietetystä yöstä, sen kauniista selästä... Ne sattuu. tekee niin kipeetä. Ja kaiken aikaa mä rakastan. Lakkaanko koskaan rakastamasta? En tiiä, oikeesti. Yritän ajatella että oon päästäny irti. En tiiä oonko. Mut parhaani teen. Vien elämää eteenpäin, irtisanoin itteni töistä ja heittäydyn tyhjän päälle ja kohti uusia tavotteita että saan olla jostain ilonen ja innoissani.

Huomenna on keskustelu lastensuojelun kanssa. En tiedä mitä ne kysyy. Haluisin puhua siitä, kuinka mun jaksaminen on ollu kortilla ja että mä tarviin viikonloppuja vapaaksi puolet, että mä ansaitsen sen, että pystyn olemaan hyvä äiti. Mulla on niin paljon tekemistä itteni kans, että oon yhteiskuntakelpoinen ihminen, että mä uuvun tyttären kanssa herkästi kun mä todella yritän olla hyvä äiti ja silti tunnen koko ajan etten oo tarpeeksi. Saako tyttären isä hepulin, raivooko se mulle jälkeenpäin? Voi olla mut mä aion olla huomenna rehellinen ja avoin enkä salaa asioita vaan niitten pitää tietää totuus. Mä tarviin aikaa itelleni. Mä joudun koko ajan tekemään niin paljon töitä itteni kanssa, että mä väsyn. Ja pahimmillaan mä sorrun itsetuhoisuuteen ja sitä tuskin kukaan haluaa. Tietääkö lastensuojelu että syy siihen lääkärin yhteydenottoon oli nimenomaan mun pieni itsetuhoisuuteni tänä keväänä? Mä en tiiä. En tiiä onko lääkäri sanonu. Saakoon isänsä hepulin jos saa. Mä pystyn olemaan hyvä äiti vaan jos mä itse pystyn olemaan järjissäni ja tasapainoinen ja kunnossa. Kattooko ne etten mä ole kyvykäs hoitamaan tytärtäni? Se jää nähtäväksi. Onko ne sitä mieltä, että isänsä pitää ottaa tytärtä enempi? Kunhan tytär ei kärsi siitä. Tiiän että oon tyttärelle tärkeä, tietenkin ja tyttären oloa en halua huonontaa yhtään. Mutta se on sanonu isällään, että on musta huolissaan. En tiiä tuleeko se huomenna esille ja mitä lastensuojelu on siitä mieltä. Mutta se selviää. Huomenna selviää paljon. Ja mä toivon, että mä saan apua.

Tajusin tänään, että koska aineenvaihdunta muuttuu (kuulemma) 25 ikävuoden jälkeen, ihmiset alkaa helposti lihoa koska ne syö kuten ennenkin eikä tajua sitä, ettei kroppa pysty sulattamaan kuten ennen. Mä huomaan omassa kropassa heti ja haluan toimia mun kehon ehdoilla. Joten syön vähempi niin että olo säilyy hyvänä ja on sopiva olo.

Erosta johtuen, kun hellyys on jäänyt pois, se tuntuu nyt. Viime päivinä mulla on ollut ajoittain huikea läheisyydenkaipuu. Mä kaipaan ihmisen lähelle, halausta, käden sivelyä, tunnetta ettei tässä ole pelkkää ystävyyttä. Ihmisen lähellä, joka ei olisi sen enempää, mut lämmin hetki nauttia läheisyydestä ja hellyydestä. Suudelmista ja positiivisista tunteista. Kosketuksesta. Mä en tiiä voiko tää kaipuu lähteä pois millään muulla kun sillä että pääsen toisen ihmisen lähelle. Mut mun rakkaus kohdistuu yhteen kohteeseen, joka on nyt muualla eikä nyt ole tulossa takaisin enkä mä pysty antamaan jollekin muulle nyt sen enempi kun lämpimän hetken tai muutaman. Ei sen enempää. Mä kaipaan vaan niin paljon läheisyyttä. Mut mä haluun tehä sen niin että se tuntuu silti oikeelta, ettei se mee väärin. En haluu olla kaverin kanssa etten pilaa ystävyyttä enkä halua ottaa jotakuta jota kohtaan en tunne mielenkiintoa. Oon jutellu yhden tytön kanssa mut oon kertonu tilanteen ja etten mihinkään pysty ja se flirttaa silti. En oo siitä kiinnostunut enkä halua sanoa sille mitään minkä takana en voi seistä. Enkä halua kaipuuni takia vaan käyttää jotain hyödyksi.

Kun saan läheisyydentarpeeni täytettyä, mä pystyn keskittymään taas itseni kohtaamiseen ja kasaamiseen ja löytämiseen, jonka tiellä mä olen, mut tää sivupolku tuntuu vievän huomion kokonaan. Ehkä tää on käytävä läpi jotta voin palata pääpolulle. Eikä läheisyydenkaipuussa oo  mitään mikä ois väärin, jokainen tarvii läheisyyttä välillä. On okei haluta toisen lähelle. Läheisyys tekis maailmasta muutenkin paremman paikan jos ihmiset ois enempi toistensa lähellä.

Joten mä saatan joutuu tekee jotain tän jutun eteen. Mennä jonkun lähelle. Olla siinä pysähtyneen hetken, tunteakseni lämmön ja kosketuksen ja saadakseni siitä voimaa. Sit mä pääsen itseni tuntemisen polulle ja eteenpäin. Tai ehkä voi kulkea kahta polkua rinnakkain hetken aikaa.

Universumi, hetki lämmintä hellyyttä ja hyvä mieli, kiitos <3