Muutoksia. Suhde meni kokonaan poikki juuri ennen Pridea. Kipaisin kerkeästi Qruiseriin pönkittämään itsetuntoani etten tuntisi olevani niin paska ja yksin. Halusin hirveästi että joku sanoisi minun olevan ihana.

Tutustuin sitten tyttöön ja ihastuin nopeasti. Tuntui täydelliseltä. Siitä on vajaa 2 kuukautta. Näin hänet ja kaikki tuntui olevan kohdallaan. Kolmannella kerralla kun näimme, hän tuli luokseni viikonlopuksi. Lauantaina oloni oli outo. Tuntui että nyt on joku pielessä. Paniikki. Yöllä teeskentelin nukkuvaa ettei hän koskisi minuun. Hän kysyi jossain vaiheessa enkö saa unta. Kysyi saako koskea vai tarvitsenko tilaa. Sitten minun  oli pakko sanoa, että tuntui siltä, että olin liian nopeasti mennyt eteenpäin, en ollut selvinnyt eksästä. Tyttö lähti aamulla mitään sanomatta. Särjin hänen sydämensä. Satutin itseäni siitä hyvästä. Kerroin eksälle. Olin kertonut hänelle, että olin tavannut jonkun. Nyt olemme tämän uuden kanssa olleet tekemisissä päivittäin. Olen nähnyt eksää ja tuntenut, että hän kuuluu menneeseen, etteivät tunteeni enää ole voimakkaat.

Sitten tänään eksä viesteili mitä kuuluu. Kirjoiteltiin. Pyysin käymään. Sanoi auttavansa yhtä tyttöä muutossa. Olen nähnyt niiden kuvia Facessa. Kysyin ovatko kavereita. Sanoi että enemmänkin. Facesta huomasin, että he seurustelevat. Minun kanssani hän ei Facessa ilmoittanut, seurusteli vaan muttei kertonut kenen kanssa. Itkin, huusin, paruin, meinasin oksentaa. Koirat olivat ihmeissään. Kipu oli kauhea. Kipu ja suru on edelleen. Yritän olla ajattelematta. Pyysin anteeksi että silloin kerroin hänelle että olin tavannut jonkun, jos kipu hänellä oli ollut lähimainkaan tätä. Sattuu aivan perkeleesti. Hän on pahoillaan, sanoo että on ikävä. Niin minullakin. Sanoin, että nyt en voi olla vähään aikaan tekemisissä, minun täytyy selvitä tästä. En tiedä miten se onnistuu. Kuva heistä kummittelee päässäni. Haluan unohtaa sen. En halua vahingoittaa itseäni, se olisi muistutus pitkäksi aikaa siitä, mitä on tapahtunut. Minun täytyy selvitä ilman. Täytyy keksiä jotain. Jos on hyviä ideoita, kertokaa. 

Minulla on tulossa laukkunäyttely marraskuussa ja kirjoittaa pitäisi. En halua elää tässä. Haluan saavuttaa sen, joka on unelmani ja tavoitteeni. Mutta mietin, miten osaan ja pystyn. Miten minusta ikinä on siihen. Miten onnistun. Olisiko jollain tsemppauksen sanoja? Muuta kuin "pää pystyyn", "kyllä se siitä" ja "ota itseäsi niskasta"? Ne ei auta. Todellakaan.