No sinnehän mä humpsahdin. Rytinällä. Tai no en. Liu'uin ja yhtäkkiä rymähdin pohjaan. Työ mut sinne veti, pimeelle puolelle. Mokomakin vaikka Yoda on varottelemassa jos jonkinlaisen taulun ja t-paidan ja lelun muodossa täällä kotona. Mä vaihdoin marraskuun lopussa vihdoin 8 vuoden jälkeen työpaikkaa ja palasin nuorisohommiin kun olin sitä muutaman vuoden pohtinut. No mitä kävi? Mistake. Liikaa mulle. Työajat vie multa kaiken ajan kaikelta muulta ja henkisesti oon rätti enkä mä pysty nyt antamaan nuorisotyössä sitä mitä nuoret ansaitsee. Itkurätti oon ollu ja uhanalainen vesiputous. Tuntenu syyllisyyttä kun en ehdi mitään. Joten tein päätöksen ettei tää oo mulle. Kerroin työpaikalla eilen ja pomolle tänään ja julkisen tunnustuksen Facessa ystävien kesken. Uskomatonta mutta oon saanu todella paljon tukea ja moni sanonu että oon rohkee kun uskalsin tehdä tollasen päätöksen ja olla itelle rehellinen. Merkkaa huikeesti. Joten mä lähden muualle taas. Ehkä myyntihommiin, ainakaan se ei sido henkisesti.

Suuri syy siihen miks lopetin on mun uusi rakas. Me tutustuttiin viime kesänä ja syyskuussa nähtiin ekan kerran ja siitä se sit aikalailla lähti. Siis huh. Oikeesti. Niin ihana nainen ettei oo todellistakaan. Kaunis, suloinen, KILTTI, tasavertanen, hauska, mielenkiintonen, viihtyy kotona. Mä viihdyn sen kanssa niin hyvin, sen kanssa mun sielu lepää. Mua on rasittanu hirveesti se, etten oo voinu antaa aikaa esimerkiks viikonloppusin ku oon aina töissä tai sit tytär on mun luona. Ja sit nää jaloissa pyörivät koirat. Ekaa kertaa on tullu olo, että oliskos vapaaehtosia pitkäaikasia koiranhoitajia? Mulle tuli syksyllä nimittäin Romaniasta aluksi kotihoitoon poitsu, joka vei mun sydämen viikossa ja päätin pitää sen. Ihanin tapaus ikinä. Mut mun rakkaus on kyllä vieny voiton kaikesta ja mä haluisin vaan olla sen kanssa rauhassa koko ajan ja toivottaa muun maailman hiiteen. Mä haluun rakaste--- siis keskittyä rakastamaan mun suloista naista. Ihanin nainen ikinä. Hymy saa mun polvet notkahtamaan ja sen vieressä nukun paremmin kun missään. Rakastan sydämeni pohjasta ja avoimemmin kun koskaan. Tätä mä haluun. Tän naisen. Loppuelämäksi.

Joten, mä kömmin pimeältä puolelta valoon, luen läsnäolosta ja opettelen antamaan itelleni arvoa. Elämä ei saa kaatua työhön, kyllä siitä pitäis jotenkin voida nauttia kun sitä kerran täytyy tehdä. 

Hyvät yöt lukijat ja muistakaa rakastaa sitä rakkaimpaa ja antakaa sille hellyyttä ja paljon halauksia ja pusuja. Ne ei oo itsestäänselvyyksiä ne rakkaudet, you know. Pitäkää rakkaudestanne huoli <3