Tytär sai tekstiviestin, että haleja ja pusuja ja hyvää yötä ja laitan videota joka pitää tyttärelle näyttää. Videolla tyttäreltä kysyttiin mitä kuuluu ja ootko leikkiny ja lähetettiin pusuja ja sanottiin rakastan sua. Missään vaiheessa näitä viestejä ei tullut minkäänlaista terveistä mulle. Oon miettinyt ennenkin onko tää nainen seurustellut mun kanssa mun vai mun tyttären takia ja tää on kyllä nyt selkein, sanoisinko vahinko(?) jonka tää nainen on tehnyt. Tässä ei ollut mitään epäselvää siitä kumpi meistä on tärkeämpi. Kun kyse on parisuhteesta, mun seurustelukumppanin pitää ensin haluta minut ja sitten tytär. Tytär täytyy tietenkin hyväksyä jos mun kanssa haluaa olla, mutta lähtökohta on se, että mun kanssa halutaan olla. Mä en halua mitään perheleikkejä. Mulla on oikea tytär ja sen kanssa oikea perhe, ei me olla mikään leikki, josta saa ottaa parhaat puolet ilman mitään vastuuta, ja sit voi painua ryyppäämään aivonsa pellolle ja menettää taas muistinsa. Mä oon pettynyt, surullinen, vihainen, helpottunut, saamarin masentunut ja päässä pyörii itsetuhoisuus. Mä en ole valmis kenellekään. Tää suhde on laitettava poikki. Tää ei ole mulle tervettä, tää ei sovi mulle. Mä alan olla niin heikossa jamassa, etten tiedä kauanko menee että mä vahingoitan itseäni niin, että mut todella pistetään sairaalaan. Mä etsin keinoja koko ajan jotka ei jätä jälkiä. Mä kyllä pidän itseni kasassa kun tytär on täällä. Mut viime viikollakin kun tytär lähti, mä nukuin koko vapaapäivän. Menin nukkumaan kahdentoista aikaan, heräsin yhdentoista jälkeen, söin aamupalan ja rojahdin sängylle takaisin ja nukahdin. Mä nukuin kuuteen.  Mä nukuin 3 yötä telkkari päällä. Mä en viihdy täällä. Ahdistaa tää asunto, ahdistaa ulkona, ahdistaa aurinko. Tää ei oo mun paikka. En tiiä onko toi toinen asunto parempi, ainakin se tuntui omalta.

Mä pelkään että mä tänä yönä en saa nukuttua, elimistö käy ylikierroksilla pahasta olosta. Viime yö meni valvoen kanssa, mä vaan torkuin välillä, säpsähdin hereille ja sit kello olikin puoli seitsemän. Mulla kaatuu kohta pää ja tuntuu että repeän hillittömään itkuun enkä jaksa siitä enää nousta. ja tuntuu että ei sen  väliä. Mä en osaa sanoa apua. Mä oon tänään laittanut viestiä parille ystävälle, että jos nähtäisiin. Kun jos ja kun töö kaatuu N:n kanssa, mulla häviää elämä. Kenen kanssa mä käyn missään. N on merkinnyt mulle mys sosiaalista elämää. Sen kanssa oon kokenut asioita. Mä oon sosiaalisesti niin huono, mä en osaa. Mitä ystävien kanssa tehdään? Mä osaan juoda teetä ja hölistä hermostuneesti koko ajan "joo, joo" niinkun N mulle kertoi mikä sinänsä oli hyvä tietää koska en ollut tajunnut.Tyttären takia on pakko nousta sängystä ja ettei muut näe kuinka paha olo mulla on.  Mulla on Paha, Paha Olo. Näin pahaa ei oo aikoihin ollutkaan. Jos mun ei tarvis miettiä jälkiä, mä tekisin ikkunoita. Mut en voi. Ja mun pitää varoa, ettei multa oteta tytärtä pois. Mutta mulla hajoaa pää. Tää muuten oli sama juttu silloin 2,5 vuotta sitten, kun ne oli pistämässä mua ulos psykan polilta. Sillonhan mä romahdin ja ne otti mut takaisin. Nyt mä yritin perjantaina soittaa mun terapeutille eikä se vastannut enkä oo saanut soitettua uudestaan. Jos mä tässä kondiksessa joudun ulos psykan polilta. Mulla on sellanen olo, että kohta pääsee joku irti. Miltä psykoosi tuntuu kun se puhkeaa? Mä pelkään mitä tapahtuu. Jos oisin yksin, sama se. Mut tytär on täällä. Tällä hetkellä on olo, että jos aamuun selviän järjissäni, pitäiskö mennä lääkäriin hakemaan apua. Nyt alkaa olla oikeeesti sellanen olo että mitä helvettiä.

Nyt ahdistaa niin paljon. Kysyin terapiaryhmäläiseltä neuvoja mitä tehdä, mitä DKT-taitoja vois kokeilla. Kävin jo pitämässä naamaa kylmässä vedessä jonkin aikaa. Se auttoi sen hetken. Nyt se on taas päällä.

Vittu että rakkaus voi saada mut tolaltani. Mitä jos rakkaus ei sovi mulle...