Alexista ei tullut mitään. Ei osannut sanoa onko kiinnostunut vai ei ja olen ollut onneton ja yksinäinen riittävän kauan että jaksaisin jahkailla turhaan.

Joten laitoin deitti-ilmoituksen. Tällaisen:

"En tiedä kestämmekö teen verran, yön, viikon vai vuoden, mutta katsotaan. Ehkä sinä olet se, josta olen nähnyt unta.

32 vuotta, mutta usein luullaan nuoremmaksi. 2,5-vuotias tytär ja pieni koira. Nautin kirjoista ja elokuvista. Luen ja kirjoitan. Fantasia ja scifi ovat erityisen lähellä sydäntäni, myös komediat ja etenkin Hayao Miyazakin animaatiot. Kauhu ei sovi minulle. Rakastan vihreää teetä ja suklaata. Kasvisruokaa. Teen käsitöitä laidasta laitaan, yötä myöten. Rakastan violettia. Pukeudun välillä mustaan, välillä värien sekasotkuun. Viihdyn farkuissa, ketjuissa ja tennareissa, mutta nautin myös naisellisemmista vaatteista. Jooga, pilates ja lenkkeily sopivat minulle.

Olen äärimmäisyyksiä. Temperamenttinen ja hiljainen, rauhallinen ja äkkipikainen, värikäs ja harmaa, iloinen ja vakava, hauska ja surullinen. Kärsimätön. Lapsenmielinen. Tunteita täynnä. Olen saanut oman osani elämän kolhuista, jotain kannan mukanani, opin koko ajan paremmaksi. En ole täydellinen, mutta osaan arvostaa onnellisia, rauhallisia hetkiä, hyvää elämää. En kaipaa irtosuhteita, haluan sitoutua yhteen ihmiseen. Viihdyn omissa oloissani, mutta välillä kaipaan ihmistä lähelleni niin paljon että olen pakahtua. Haluan jakaa elämäni Sinun kanssasi, kultaseni.

Hoikka. Pisamia. Viher-harmaat silmät. Musta tukka. Lävistyksiä.

Mitä toivoisin sinulta… Iälläsi ei ole minulle niin väliä, vaikka yleensä kallistun ennemmin nuorempiin kuin vanhempiin. Olet suloinen ja kaunis, arvostan enemmän persoonallisuutta kuin klassista kauneutta. Tasapainoisuus toimii rinnallani paremmin kuin toinen äärimmäisyys. Olet sinut lapseni ja koirani kanssa ja annat minun olla hassu. Tunnen Sinun kanssasi olevani kotona ja tiedän, että olen hyvä tällaisena.

Toivon kuulevani sinusta. Olisi kiva saada kuvasi, on helpompi jutella kun voin kuvitella sinut mielessäni.

Odotan sinua. Paikka vieressäni sohvalla on tyhjä."

Toivotaan että se toimii. Kuvankin laitoin. Vastasin myös kolmelle tytölle erikseen. En jaksa enää olla yksin. Kai minullakin on oikeus onneen.