Huh. Viime kerrasta on aikaa. Nyt on taas asiaa.

Elämä kulkee nyt paremmin. Aloitin osa-aikatyöt työpaikassani maaliskuun alussa. Lääkitys tuntuu olevan kohdillaan, tämä ei ole vitsi. Joulukuun lopulla sain uuden terapeutin jota olen tavannut viikottain ja pääsin mukaan DKT-terapiaan joka on huippujuttu. Nää on tehneet mulle hyvää, auttaneet mua. Terapeutti on mahtava, samoin lääkäri. Ja terapeutille saan soittaa joka päivä aamusta iltaan, kun apua tarvii. Nyt on turvaverkko. En ole yksin.

Kuka sitten on Alex? No, helmikuussa olin yhden tytön, Aijan, kanssa dtm:ssä. Voin kertoa että päädyin elämäni kaameimpaan känniin mutta myös sänkyyn tytön kanssa :) Sitä känniä pitäisi kai hävetä -meni muisti ekaa kertaa, oksensin taksiin...- mutta se vaan naurattaa. Taidan olla aika kakara. Ei uskoisi iästä. Mut eniwei.

Oltiin siis detskussa ja siellä vessassa ollessani päähän ilmestyy muistikuva mukavasta tyypistä nimeltä Alex. Kaikki mitä jälkeepäin muistin, oli että oli mukava ja oli silmälasit. Siinä se. Jotenkin olin saanut sanottua nimeni ja Alex oli pyytänyt Facessa minut kaveriksi. Se oli mukava yllätys.

Vähäsen netissä juteltiin, haparoiden kun ei toisistamme mitään tiedetty, puhuttiin kahvilla (teellä) käymisestä, että tavattaisiin. Yritettiinkin mutta sairaus esti. Se jäi. Aika kului. Soiteltiin välillä, lähinnä Alex minulle, olin siitä imarreltu. Viime viikolla, en muista mistä se lähti, laitoin Alexille viestiä ja kysyin, nähtäiskö. No, mehän saatiin aika sovituksi tämän viikon keskiviikolle. Minun nimipäivä ja viimeinen työpäivä ennen parin viikon lomaa. Sovittiin kuudelta Forumin kulmalla Hesassa. Halusin olla edukseni ja itseni näköinen niin paljon kuin mahdollista joten laitoin värikkäät haaremihousut, violetinpinkkiä kynsilakkaa varpaisiin, kivoja koruja ja makea kangasliivi topin päällä. Juuri leikatut ja värjätyt hiukset oli asettuneet aamulla vallan mukavasti.

Minä olin etuajassa, Alex hitusen myöhässä. Minut löysi silmälasipäinen Alex hihattomassa mustassa topissa ja mukavasti repaleisissa sinisissä farkuissa. Mentiin läheiseen kahvilaan. Alex halusi tarjota, pyysin limsan. Me aloitettiin juttelut alusta kun ei paljon mitään tiedetty, se oli sinänsä aika hauskaa niin. Sirryttiin välillä sisätiloihin pois tuulesta. Limsojen jälkeen Alex halusi kahvia, minä teetä. Alex halusi tarjota, mutta en voinut ottaa vastaan, olisin kokenut hyväksikäyttäväni Alexin ritarillisuutta. Todellinen herrasmies. Eikä sekään ole vitsi. Alexista on tulossa poika ja se on minusta aika hienoa. Yllätys, mutta ei mitenkään negatiivinen, kiinnostava pikemminkin.

Otettiin juomat mukaan ja mentiin patsaan juurelle istumaan. Huomasin että tunsin Alexin seurassa oloni rennoksi ja luottavaiseksi, juttelin iloisesti ja kerroin asioita joita en yleensä vieraiden kanssa juttele. Olen aina ollut varautunut ihmisten suhteen, en halua tulla hyväksikäytetyksi.

Mutta Alex... en tiedä mikä Alexissa on. Alex saattoi minut illalla junalle ja viestitin kuinka kivaa oli ollut ja toivoin että Alex pääsisi lauantaina Priden pääbileisiin jonne olen menossa (lippu on jo tulostettu). Alex auttaa silloin kaveria muutossa, joten pääsy on kovin epävarmaa, mutta lupasi ilmoitella.

Olen ollut koko päivän mahtavalla tuulella. Kuin olisin syönyt jotain todella hyvää ja maku viipyy suussa vielä seuraavanakin päivänä niin ettei voi olla hymyilemättä. Tykkäsin Alexin seurasta tosi paljon, en ole tavannut sellaista ihmistä Aikoihin. Ollaan viestitelty Alexin kanssa tänäänkin, Alex sanoi että minun seurassani oli myös mukavaa ja rentoa. Olen vähän sekaisin. Olenko tavannut hengenheimolaisen ystävän vai onko tässä myös muuta? En tiedä. Romanttisessa mielessä ei ole muuta kuin se, että Alexista on tulossa poika ja minä tykkään tytöistä. En tiedä sitäkään olisinko kuitenkin bi. Mutta tällä tavalla en ole kaivannut juuri tapaamani uutta ihmistä herra ties kuinka pitkään aikaan. Odotan malttamattomana viestiä, toivon kuulevani Alexista ja pelkään olevan liian innokas, että pelotan Alexin pois jo nyt. Laitan viestin, jossa kerron kuinka innoissani olen ja että olen kertonut Alexista jo parhaalle ystävälleni Hannalle ja sisaruksilleni ja kun sitten vastausta ei kuulu vaikka laitoinkin viestin aika myöhään illalla, alan panikoitua ja joudun ottamaan rauhoittavan lääkkeen. Pelkään tulevani hylätyksi jo heti, että minut hylätään.Tuntuu kuin kaikki terapian opetukset ja neuvot olisivat kaikonneet tuhkana tuuleen, ja olen omillani taas ripustautumassa ja pelkäämässä ihmissuhdetta ennen aikojaan.

Alex kertoi viestissä viettävänsä leffailtaa ystävänsä kanssa ja sanoi, että olisi kiva viettää joskus leffailtaa myös minun kanssani. Jos nyt keskittyisin siihen. Unohtaisin panikoinnin ja pelot, ja keskittyisin hyviin merkkeihin. En halua ripustautua, en halua pelätä, haluan nauttia. Ja Alex vaikuttaa kertakaikkiaan mahtavalta tyypiltä.

Ja ps. Alexilla on tosi makeat hiukset :)