... on iso kasa. Osa jo pestyinä, tytön vaatteet ja muutamat vaaleat löydöt odottavat pesua kotiin asti, mutta tummat roikkuvat jo lähes kuivina ystävän pyykinkuivaustelineellä. Ihania, edullisia löytöjä. Ystäväni kutsuu kokoisiani vaatteita hihoiksi ja nenäliinoiksi, kun mahdun yläosastani kokoon 34 vaikka pituutta löytyykin 170. Mutta olen aina ollut sellainen, lapsesta asti. Hoikka ja alipainoinen, silti fyysisesti terve. Yksi kirpparipöydistä oli sitten täynnä minulle sopivia hihoja, sain vain ottaa aina seuraavan ja valita haluanko vai en, koko sopi joka tapauksessa. Yksi ruskea parin euron neuletakki jäi harmittamaan kun en sitä ottanut, mikä sinänsä on yllätys, kun yleensä pidän mustaa, violettia, harmaata eri sävyjä. Mutta päätin että nyt en ajattele väriä, vaan jos pidän jostain vaatteesta, otan sen, lokeroimatta itseäni. Vapaasti. Otin jopa kirkkaanpunaisia vaatteita. Wau minä. Uusi minäni on syntymässä.

Ajatukset eksyvät heti syntymässä olevaan elämänmuutokseen, kun myönnän niille vapaa-aikaa shoppailusta, keskustelusta tai syömisestä. I Ching, tarot-kortit ja noitariimut sanovat kaikki samaa: sisälläni on syntymässä syvä tietoisuus omasta todellisesta itsestäni, suuri elämänmuutos on edessä, mutta minun tulee olla kärsivällinen. Se on helpottava tieto, kaikkineen. Tunnen olevani oikealla tiellä oikeaan suuntaan. Olen tajunnut itsestäni jotain perimmäistä, jotain syvää ja suurta. Enkä häpeä vaan tunnen ylpeyttä ja helpotusta. Minä tykkään tytöistä. Minä olen lesbo. Kun vihdoin olen ymmärtänyt näin suuren totuuden, pääni tuntuu olleen paljon paremmalla tolalla. Ei ihme, jos noin suuren totuuden piilossa pysyminen on aiheuttanut masennusta, ahdistusta ja persoonallisuushäiriöiden kehitystä. Tosin niissä on sormensa monella muullakin asialla, kuten kusipäisellä isäpuolella. S**tanan sika, todella. Mutta onneksi hän ei enää ole elämässäni.

Haaveilen omasta kodista ja omasta tyttöystävästä. Kuinka tyttäreni syntymäpäivillä esittelisin itseni mieheni tyttöystävälle " Olen mieheni ex-vaimo ja tässä on tyttöystäväni". Näen asioiden tapahtuvan yhteisymmärryksessä ja sovussa, ystävinä. Haluaisin pysyä mieheni kanssa parhaina ystävinä, sillä hän on minulle tärkein ihminen tyttäreni jälkeen. Mietin, miltä oma kotini tulee näyttämään, kuinka pian hankin kaksi omaa rottaa. Pelottaa välillä ja surettaa, miten pitkälle olen ajatellut jo. Mutta takaisinpäin ei ole menemistä, en voi unohtaa sitä minkä olen tajunnut. Totuuden itsestäni. Sen kanssa on elettävä. Ja mietittävä miten ja milloin. Mutta yhden hääpäivän haluan vielä mieheni kanssa viettää. Sen minä haluan, yhdessä.