Perjantaina mulle sattui kolari, kun olin pyöräilemässä töihin. Kolmion takaa tuli auto johon törmäsin suojatiellä ja lensin katuun. Naama edellä, oikea puoli turposi välittömästi. Silmäkulma ja poskipää on alkaneet tummua, ja herättää miehessä säälin tunteita minua katsoessaan. Ylähuulen turvotus on jo alkanut laskea. Jalat mustelmilla ja kädet ruhjeilla. Muuten kunnossa, kroppa on tänä aamuna tosi jäykkä. Olen ottanut iisisti. Kolari on käynyt tänään mielessä monta kertaa ja hirvittää nyt. Olisi voinut käydä niin paljon pahemmin. En ole koskaan ennen ollut kolarissa. Tuli ambulanssi ja poliisikin.

En muista milloin olisin saanut yhtä lailla huolestunutta ja kiinnostunutta huomiota kuin nyt. Läheiset soittelivat huolissaan, halusivat kuulla alusta loppuun koko jutun. Pomokin lähetteli paranemistoivotusviestin. Olen imarreltu saamastani huomiosta. Ja ekaa kertaa elämässäni saan mustan silmän. Nyt sitä ei tarvitse enää saada. Ja kolariin en halua toista kertaa joutua. Tämä riitti.

Silti, ekaa kertaa elämässäni varmaan oon herättänyt ihmisissä mua kohtaan vaan sympatiaa enkä negatiivisia tunteita. Se on yllättävää. Mä en ole helppo ihminen, mutta näköjään musta todella välitetään.

Hyvää yötä. Muistakaa pyöräilykypärä, ihan oikeasti.