... alkoi eilen. Kummallista miten aika tuppaa katoamaan isoina palasina jonnekin. Puissa on lehdet, oikein kunnolliset enkä mä koskaan kerkeä katsomaan kuinka ne tulee pikkuhiljaa. Ne yllättää salakavasti ja puff! siinä ne sitten on enkä tänäkään vuonna ehtinyt seurata niiden kasvua pikkuhiljaa. Mä taitaisin kyllä joutua istumaan siellä koivussa silmät teipattuna nukahtamisen estämiseksi jos mä aikoisin saada kiinni hiirenkorvan kasvamisen tämän vuotisesta vauhdista. Se yllättää mut aina, kesä.

Hmm, mitä mä kertoisin... Meidän tiukassa tilanteessa mä päätin putsata käsityöhuonettani ja kertarymäyksellä myydä pois miehen mummolta perimiäni käsityötarvikkeita. Niin niin, hullua hullua, mutta kun rahatilanne on puristava, sitä tekee epätoivoisia ratkaisuja. Ei se haittaa, jos joskus tarve tulee suuri nypläystarvikkeille tai minimaalisen ohuille neulepuikoille tai virkatuille pitseille, mä ostan niitä sitten taas. Nyt tuntuu hyvältä saada tavaraa pois. Tunnen syyllisyyttä kuitenkin, sentään edes. Sain sen kaiken, monta jätesäkillistä ja nyt myyn niitä pois eniten tarjoavalle mutta toisaalta ne pelastettiin mulle roskalavalta. Siskolle aion antaa ison laatikollisen mahdollisen hyväkuntoisia lankoja. Se elää rahavarojen miinuspuolella eläinkatraansa kanssa, ainakaan sen ei tarvitse tuhlata rahojaan joita sillä ei ole niin lankoihin vaan voi hyvillä mielin napata puikot kouraan ja valita laatikosta millä mieltään leputtaisi kun siltä tuntuu.

Parisuhdeterapiassa menee ihan hyvin. Meidän henkilökohtaisista terapioista sen terapeutin luona taitaa kuitenkin olla enemmän hyötyä, me tupataan tappelemaan aina kun sieltä yhdessä tullaan. Omat sotkut ja solmut siellä on kuitenkin takana. Me ollaan melkoinen sotkuvyyhti. Onneksi se terapeutti on hyvä ja fiksu ja nainen. Se ymmärtää, ainakin mua.:)

Mä en tiedä kiinnostaisiko mua lukea tätä tekstiä. Jotain mä halusin sanoa, ja joskus täytyy vetää pohjalle jotta seuraavat tekstit voi sitten tuntua taas todella tasokkailta.