Mä heräsin yhdeltä. Nukahdin vasta ennen viittä. Luin Piru hovimestariksi. Tiedän että nykyisessä osassa Sebastian kuolee. Näin kuvan. Luultavasti se vaikutti. Sebastian on mielettömän kaunis androgyynilla tavalla. En haluis että se on mies. Tyydyn ajattelemaan androgyynina. Oon ihastunut piirroshahmoon. Onneks se ei haittaa mitään. 

Mä oon alkanu tehdä lihasharjotuksia joka ilta. Ja mun olo on parempi. Rupesin myös joogaamaan, tekemään aurinkotervehdystä iltaisin ja aamuisin. Olo tuntuu oikeesti paremmalta ja kevyemmältä. Mä haluan itseni kuntoon. Torstaina kävelin Harnessilta Vihdin tien, Pitäjänmäen ja Munkkiniemen liikenneympyrään. Aikaa meni puoltoista tuntia. Näin matkalla talot joihin haluan muuttaa ja tuli huikeen hyvä mieli. Oon tykänny niistä taloista lapsesta asti. Ostin kävelyreissun palkinnoks pussin karkkia ja taisin ostaa vichyä kans.

Oon niin rahaton kun huh oon ehkä ikinä ollu. Vuokraan, laskuihin eikä muihin oo rahaa. Sossusta ei ole tullut päätöstä vaikka sen piti tulla viikossa. Soitan huomenna sinne. Toivon ettei ne oo hävittäny mun papereita. Niihin kopioihin meni yli 20e rahaa. Asumistuki tulee onneksi mutten tiedä tuleeko se huomenna vai vasta torstaina. Olin eilen Masterin bileissä. Menin vaikka ei olis ollut rahaa koska halusin olla mukana ja nähdä Bn ja Pn vapaa-ajalla. P oli huikeessa humalassa, toivon että se on kunnossa. Padawan kiitti ja halasi, oli tosi mukava olla ja mulla on upeita tyyppejä työkavereina lävistysstudiolla. Lokakuussa saan oikeesti tehdä hommia. Mahtavia tyyppejä <3

Äiti oli saanut kuulla, että mun uranvalinta on oikee ja tuun saamaan upeen yhteisön siihen ympärille. Se on alkanu jo. LL tuli kans eilen halaamaan ja L myös. Jokainen ollu upea tyyppi jonka oon tavannu. En voinu uskoa että tapaisin näin upeita ihmisiä ja näin nopeesti tulisin ystäviksi. Upeita, oon kiitollinen <3

Tyttärellä oli äsken kaveri leikkimässä ekaa kertaa meidän kotona, samasta pihasta. Se odotti ulko-oven takana että tultais ulos ja potki meidän ovee, pienesti. Sanoin sit että voi tulla meille leikkimään. Mut en voi sille mitään etten tykkää siitä kaverista. Hävettää. Tyttärelle se on tärkeä joten mun pitää muuttaa omaa asennetta. En halua että tyttärelle tai kaverille tulee olo että mä en tykkää.

Sit mä oon vihdoin uskaltanu laittaa viestiä tytölle, jonka oon foorumilta löytäny jo muutama vuosi sitten. En oo uskaltanu aiemmin enkä tienny mitä laittasin. Nyt viime viikolla laitoin. Hän vastasi ja lupasi kirjoittaa kun pääsee lomalta kotiin. Ja eilen sain vastauksen :) Jukra. Tämä tyttö on niin nätti että huh, en tiiä mitä sanosin kun näkisin. Toivon silti että näen ja piankin, että mentäisiin vaikka kahville. Niin nätti ja haluan tutustua paljon lisää, oppia tuntemaan kunnolla ja ihastua enemmän. Tätä tyttöä oon katsonut pitkän aikaa. B sano pari päivää sitten että hänen mielestään kannattaa tarttua mahollisuuteen kun se tulee eteen. Joten mä toivon, että tää on mun mahollisuus. Huih. Sisällä kihelmöi :))) Toivon ;) <3

En ole antanut periksi rahavaikeuksista huolimatta. Välillä meinannu itkettää mut sit oon nauranu. Tästä on tie vaan ylöspäin. Ja kuulemma nyt mulla on rankka vaihe mut tää helpottaa. Yritän kattella osa-aikatyötä lävistyksen tueksi. Lävistäminen tulee kuulemma myöhemmin kyllä tuomaan tarpeeksi :)))

Rakkautta sunnuntaihinne ja tulevaan viikkoon :) Keskiviikkona lähdetään siskon koiratapahtumaan ja nään Pötkiksen pitkästä aikaa <3

Huomenna on keskustelu lastensuojelun kanssa. En tiedä mitä ne kysyy. Haluisin puhua siitä, kuinka mun jaksaminen on ollu kortilla ja että mä tarviin viikonloppuja vapaaksi puolet, että mä ansaitsen sen, että pystyn olemaan hyvä äiti. Mulla on niin paljon tekemistä itteni kans, että oon yhteiskuntakelpoinen ihminen, että mä uuvun tyttären kanssa herkästi kun mä todella yritän olla hyvä äiti ja silti tunnen koko ajan etten oo tarpeeksi. Saako tyttären isä hepulin, raivooko se mulle jälkeenpäin? Voi olla mut mä aion olla huomenna rehellinen ja avoin enkä salaa asioita vaan niitten pitää tietää totuus. Mä tarviin aikaa itelleni. Mä joudun koko ajan tekemään niin paljon töitä itteni kanssa, että mä väsyn. Ja pahimmillaan mä sorrun itsetuhoisuuteen ja sitä tuskin kukaan haluaa. Tietääkö lastensuojelu että syy siihen lääkärin yhteydenottoon oli nimenomaan mun pieni itsetuhoisuuteni tänä keväänä? Mä en tiiä. En tiiä onko lääkäri sanonu. Saakoon isänsä hepulin jos saa. Mä pystyn olemaan hyvä äiti vaan jos mä itse pystyn olemaan järjissäni ja tasapainoinen ja kunnossa. Kattooko ne etten mä ole kyvykäs hoitamaan tytärtäni? Se jää nähtäväksi. Onko ne sitä mieltä, että isänsä pitää ottaa tytärtä enempi? Kunhan tytär ei kärsi siitä. Tiiän että oon tyttärelle tärkeä, tietenkin ja tyttären oloa en halua huonontaa yhtään. Mutta se on sanonu isällään, että on musta huolissaan. En tiiä tuleeko se huomenna esille ja mitä lastensuojelu on siitä mieltä. Mutta se selviää. Huomenna selviää paljon. Ja mä toivon, että mä saan apua.

Tajusin tänään, että koska aineenvaihdunta muuttuu (kuulemma) 25 ikävuoden jälkeen, ihmiset alkaa helposti lihoa koska ne syö kuten ennenkin eikä tajua sitä, ettei kroppa pysty sulattamaan kuten ennen. Mä huomaan omassa kropassa heti ja haluan toimia mun kehon ehdoilla. Joten syön vähempi niin että olo säilyy hyvänä ja on sopiva olo.

Erosta johtuen, kun hellyys on jäänyt pois, se tuntuu nyt. Viime päivinä mulla on ollut ajoittain huikea läheisyydenkaipuu. Mä kaipaan ihmisen lähelle, halausta, käden sivelyä, tunnetta ettei tässä ole pelkkää ystävyyttä. Ihmisen lähellä, joka ei olisi sen enempää, mut lämmin hetki nauttia läheisyydestä ja hellyydestä. Suudelmista ja positiivisista tunteista. Kosketuksesta. Mä en tiiä voiko tää kaipuu lähteä pois millään muulla kun sillä että pääsen toisen ihmisen lähelle. Mut mun rakkaus kohdistuu yhteen kohteeseen, joka on nyt muualla eikä nyt ole tulossa takaisin enkä mä pysty antamaan jollekin muulle nyt sen enempi kun lämpimän hetken tai muutaman. Ei sen enempää. Mä kaipaan vaan niin paljon läheisyyttä. Mut mä haluun tehä sen niin että se tuntuu silti oikeelta, ettei se mee väärin. En haluu olla kaverin kanssa etten pilaa ystävyyttä enkä halua ottaa jotakuta jota kohtaan en tunne mielenkiintoa. Oon jutellu yhden tytön kanssa mut oon kertonu tilanteen ja etten mihinkään pysty ja se flirttaa silti. En oo siitä kiinnostunut enkä halua sanoa sille mitään minkä takana en voi seistä. Enkä halua kaipuuni takia vaan käyttää jotain hyödyksi.

Kun saan läheisyydentarpeeni täytettyä, mä pystyn keskittymään taas itseni kohtaamiseen ja kasaamiseen ja löytämiseen, jonka tiellä mä olen, mut tää sivupolku tuntuu vievän huomion kokonaan. Ehkä tää on käytävä läpi jotta voin palata pääpolulle. Eikä läheisyydenkaipuussa oo  mitään mikä ois väärin, jokainen tarvii läheisyyttä välillä. On okei haluta toisen lähelle. Läheisyys tekis maailmasta muutenkin paremman paikan jos ihmiset ois enempi toistensa lähellä.

Joten mä saatan joutuu tekee jotain tän jutun eteen. Mennä jonkun lähelle. Olla siinä pysähtyneen hetken, tunteakseni lämmön ja kosketuksen ja saadakseni siitä voimaa. Sit mä pääsen itseni tuntemisen polulle ja eteenpäin. Tai ehkä voi kulkea kahta polkua rinnakkain hetken aikaa.

Universumi, hetki lämmintä hellyyttä ja hyvä mieli, kiitos <3

+ kaunis, ihana tytär

+ kaksi kilttiä koiraa

+ suloinen tyttöystävä

+ kaksi tervettä kättä ja jalkaa

+ paljon kankaita ja askartelutarvikkeita

+ aika siisti asunto

+ kiipeilykengät

+ paljon fantasia- ja scifi-leffoja ja -kirjoja, Taivaan Kiitos

+ värikkäitä tyynyjä

+ rahaa ruokaan

+ tatuointeja

+ musta huppari

+ tennarit

+ kivoja pipoja

+ rakas ystävä

+ hauska perhe

Nörttityttö toivoo ja etsii:

- Onnellista elämää

- Vapaudu vankilasta- korttia

- uutta työpaikkaa

- vapaa-aikaa

- omaa paikkaansa

- inspiraatiota

- motivaatiota

- energiaa

- itkut kestävää nenäliinaa

- jaksamista

- tervettä päätä

- arvetonta sielua ja ehjiä käsiä

- uskallusta, tehdä pelosta huolimatta

- mahdollisuutta joskus matkustaa

- naurua

- stressistä vapaata sydäntä

- kotia

- hermoja

- itseluottamusta ja itseensä uskomista

- sitä että jaksaisi itsensä kanssa elää eikä ruoskisi itseään verille jos asiat ei suju eikä pitäisi itseään niin syypäänä siihen jos tilanteet ei suju.

Suuri syy siihen miks lopetin on mun uusi rakas. Me tutustuttiin viime kesänä ja syyskuussa nähtiin ekan kerran ja siitä se sit aikalailla lähti. Siis huh. Oikeesti. Niin ihana nainen ettei oo todellistakaan. Kaunis, suloinen, KILTTI, tasavertanen, hauska, mielenkiintonen, viihtyy kotona. Mä viihdyn sen kanssa niin hyvin, sen kanssa mun sielu lepää. Mua on rasittanu hirveesti se, etten oo voinu antaa aikaa esimerkiks viikonloppusin ku oon aina töissä tai sit tytär on mun luona. Ja sit nää jaloissa pyörivät koirat. Ekaa kertaa on tullu olo, että oliskos vapaaehtosia pitkäaikasia koiranhoitajia? Mulle tuli syksyllä nimittäin Romaniasta aluksi kotihoitoon poitsu, joka vei mun sydämen viikossa ja päätin pitää sen. Ihanin tapaus ikinä. Mut mun rakkaus on kyllä vieny voiton kaikesta ja mä haluisin vaan olla sen kanssa rauhassa koko ajan ja toivottaa muun maailman hiiteen. Mä haluun rakaste--- siis keskittyä rakastamaan mun suloista naista. Ihanin nainen ikinä. Hymy saa mun polvet notkahtamaan ja sen vieressä nukun paremmin kun missään. Rakastan sydämeni pohjasta ja avoimemmin kun koskaan. Tätä mä haluun. Tän naisen. Loppuelämäksi.

Joten, mä kömmin pimeältä puolelta valoon, luen läsnäolosta ja opettelen antamaan itelleni arvoa. Elämä ei saa kaatua työhön, kyllä siitä pitäis jotenkin voida nauttia kun sitä kerran täytyy tehdä. 

Hyvät yöt lukijat ja muistakaa rakastaa sitä rakkaimpaa ja antakaa sille hellyyttä ja paljon halauksia ja pusuja. Ne ei oo itsestäänselvyyksiä ne rakkaudet, you know. Pitäkää rakkaudestanne huoli <3

Tutustuin sitten tyttöön ja ihastuin nopeasti. Tuntui täydelliseltä. Siitä on vajaa 2 kuukautta. Näin hänet ja kaikki tuntui olevan kohdallaan. Kolmannella kerralla kun näimme, hän tuli luokseni viikonlopuksi. Lauantaina oloni oli outo. Tuntui että nyt on joku pielessä. Paniikki. Yöllä teeskentelin nukkuvaa ettei hän koskisi minuun. Hän kysyi jossain vaiheessa enkö saa unta. Kysyi saako koskea vai tarvitsenko tilaa. Sitten minun  oli pakko sanoa, että tuntui siltä, että olin liian nopeasti mennyt eteenpäin, en ollut selvinnyt eksästä. Tyttö lähti aamulla mitään sanomatta. Särjin hänen sydämensä. Satutin itseäni siitä hyvästä. Kerroin eksälle. Olin kertonut hänelle, että olin tavannut jonkun. Nyt olemme tämän uuden kanssa olleet tekemisissä päivittäin. Olen nähnyt eksää ja tuntenut, että hän kuuluu menneeseen, etteivät tunteeni enää ole voimakkaat.

Sitten tänään eksä viesteili mitä kuuluu. Kirjoiteltiin. Pyysin käymään. Sanoi auttavansa yhtä tyttöä muutossa. Olen nähnyt niiden kuvia Facessa. Kysyin ovatko kavereita. Sanoi että enemmänkin. Facesta huomasin, että he seurustelevat. Minun kanssani hän ei Facessa ilmoittanut, seurusteli vaan muttei kertonut kenen kanssa. Itkin, huusin, paruin, meinasin oksentaa. Koirat olivat ihmeissään. Kipu oli kauhea. Kipu ja suru on edelleen. Yritän olla ajattelematta. Pyysin anteeksi että silloin kerroin hänelle että olin tavannut jonkun, jos kipu hänellä oli ollut lähimainkaan tätä. Sattuu aivan perkeleesti. Hän on pahoillaan, sanoo että on ikävä. Niin minullakin. Sanoin, että nyt en voi olla vähään aikaan tekemisissä, minun täytyy selvitä tästä. En tiedä miten se onnistuu. Kuva heistä kummittelee päässäni. Haluan unohtaa sen. En halua vahingoittaa itseäni, se olisi muistutus pitkäksi aikaa siitä, mitä on tapahtunut. Minun täytyy selvitä ilman. Täytyy keksiä jotain. Jos on hyviä ideoita, kertokaa. 

Minulla on tulossa laukkunäyttely marraskuussa ja kirjoittaa pitäisi. En halua elää tässä. Haluan saavuttaa sen, joka on unelmani ja tavoitteeni. Mutta mietin, miten osaan ja pystyn. Miten minusta ikinä on siihen. Miten onnistun. Olisiko jollain tsemppauksen sanoja? Muuta kuin "pää pystyyn", "kyllä se siitä" ja "ota itseäsi niskasta"? Ne ei auta. Todellakaan.

"Lähde, jonkun toisen matkaan
soita mulle yöllä vuoden päästä taas.
Voit olla varma hetkeekään en mieti,
ehdoitta mä saavun sua noutamaan.

Sinä oot se päätös jonka pyörrän,
takki jonka käännän, vaikka pelottaa.
Sinä oot se mihin loppuu kohtuus,
mistä alkaa hulluus, järjetön rakkaus.

Miksi se uskoo,
Miksi se toivoo,
Miksi se kärsii mutta kestää,
Miksi se vain riuhtoo,
Miksei se irtoo,
Miksi se kärsii, mutta kestää.
Miksei sitä hengiltä saa.

Loukkaa tuhat kertaa vielä,
väitä ettet tiedä miestä huononpaa.
Voit olla varma anteeksi saat aina,
eikai ole sulla sen helpompaa.
Minä oon se päätös jonka pyörrät,
takki jonka käännät,
kun me suudellaan.
Sinä oot se mihin loppuu kohtuus,
mistä alkaa hulluus, järjetön rakkaus

Miksi se uskoo,
Miksi se toivoo,
Miksi se kärsii mutta kestää,
Miksi se vain riuhtoo,
Miksei se irtoo,
Miksi se kärsii, mutta kestää.

Järjetön rakkaus pelottavan vahva
puristava voima,
sano miksi se aina kaiken uskoo.
Miksi se toivoo,
Miksi se kestää,
Miksei sitä hengiltä saa.

Lähden uudelleen,
Sinä tiedät kuinka kaipuu kiskaisee,
suruketjustansa rakkaus riuhtaisee,
sut takaisin aina.. aina...

Miksi se uskoo,
Miksi se toivoo,
Miksi se kärsii mutta kestää,
Miksi se vain riuhtoo,
Miksei se irtoo,
Miksi se kärsii, mutta kestää.

Järjetön rakkaus pelottavan vahva,
purista voima,
sano miksi se aina kaiken uskoo.

Miksi se toivoo,
Miksi se kestää,
Miksei sitä hengiltä saa."

Torstai on mun lempipäivä, on aina ollu. Ja nyt reilun parin vuoden ajan se on ollut mulla aina vapaapäivä töistä. Ensin pari vuotta terapian takia koska ne oli aina torstaisin ja nyt huhtikuun alusta lähtien olen pitänyt ne vapaina muuten vaan koska töissä on tiukkaa niin en saisi varmaan tunteja kuitenkaan joten tää sopii mulle. Tänään oon käynyt korjauttamassa mun tatskaa ja sovin samalla uuden tatska-ajan ma 1.7. Tehdään 3 nappia, musta, tumman vihreä ja vaalean vihreä, violetilla langalla ommeltuna tuohon oikean käsivarren ulkosyrjään. Odotan jo innolla. Tykkään mun tatskaajasta, se on kiva tyyppi. Se on mun kaverina Facessakin :) Se on sama, jolla oon ihka ekan tatskan ottanut melkein 3 vuotta sitten kun se oli harjoittelijana. Se on kehittynyt huimasti tänä aikana. Oikeassa kädessä on samassa paikassa otettuna nyt 3 eri tatskaa, kahdella eri tekijällä, ja lisää tulee :) Voi olla että sen käden otan kokonaan siellä. Oikea käsi on selkeästi mun mielialakäsi koska oon ottanut siihen pienempiä tatuointeja, kun keksin uuden pienen idean jonka haluaisin. Tää on kivaa :) Tasan puolen vuoden aikana oon ottanut, hetkinen 4 tatskaa. Ja seuraava tulossa parin viikon päästä. Oon hurahtanut täysin. Tykkään siitä kun tatuoidaan, siitä kun neula liikkuu iholla ja mä alan näyttää enemmän itseltäni kun saan väriä pintaan. Tää on superjees. Tää on mun juttu. Vasempaan käsivarteen tuleekin sit isompi kokonaisuus, 3/4-sleeve, jota on alettu suunnitella toisessa paikassa, ja joka aloitetaan lokakuussa. Siihen tulee realistisia ruskalehtiä, kangaslehtiä ja kashmir-kuvioita. Ehkä myös napillisia auringonkukkia, mut voi olla että ne jää pois.

Se mun hetkinen, oliko se maanantai, oli kauhee. Yöllä aattelin, selviänkö vai pitääkö soittaa että saan tyttären isälleen ja lähden sairaalaan. Mut terapiakaveri auttoi ja mä lopuksi makasin mun piikkimatolla ja se rentoutti ja rauhoitti tosi hyvin, meinasin nukahtaa sille. Sen jälkeen on ollut parempi. Tiistaiaamun tosin itkin kun naiseni kanssa tekstiviesteiltiin, mutta en mä taida siitä irti päästä. Edelleenkään. Oon niin kiinni siinä. En halua siitä eroon. Haluan olla N:n lähellä loppuelämäni.

Mä olen juonut kaksi kuppia takeaway-teetä, toin tänne töihin torilta mansikoita ja taidan seuraavaksi mennä nepalilaiseen suosikkiravintolaani lounaalle tuohon lähelle.

Mä ostin eilen ekat Converset, mustat, ja elämäni toisen skeitin :) Rullailin illalla. Parasta! Jukra se on kivaa. On tehny pitkään mieli kokeilla onnistuuko ja nopeasti jalka muistaa kuinka laudalla ollaan ja kuinka kropalla liikutaan. Voi juku :D Ostin halvalla alennuslaudan siltä varalta, että jos ei siitä tuukaan mitään, että voin sit paremman ostaa myöhemmin, vaikka kasata osista itse, mutta tää sujuu ja on niin kivaa :)))

Torstait on hyviä päiviä <3 Mä oon tuuliviiri, saati mitä olisin ilman lääkitystä. Mut nyt teen parhaani nauttiakseni tästä :)

Mä pelkään että mä tänä yönä en saa nukuttua, elimistö käy ylikierroksilla pahasta olosta. Viime yö meni valvoen kanssa, mä vaan torkuin välillä, säpsähdin hereille ja sit kello olikin puoli seitsemän. Mulla kaatuu kohta pää ja tuntuu että repeän hillittömään itkuun enkä jaksa siitä enää nousta. ja tuntuu että ei sen  väliä. Mä en osaa sanoa apua. Mä oon tänään laittanut viestiä parille ystävälle, että jos nähtäisiin. Kun jos ja kun töö kaatuu N:n kanssa, mulla häviää elämä. Kenen kanssa mä käyn missään. N on merkinnyt mulle mys sosiaalista elämää. Sen kanssa oon kokenut asioita. Mä oon sosiaalisesti niin huono, mä en osaa. Mitä ystävien kanssa tehdään? Mä osaan juoda teetä ja hölistä hermostuneesti koko ajan "joo, joo" niinkun N mulle kertoi mikä sinänsä oli hyvä tietää koska en ollut tajunnut.Tyttären takia on pakko nousta sängystä ja ettei muut näe kuinka paha olo mulla on.  Mulla on Paha, Paha Olo. Näin pahaa ei oo aikoihin ollutkaan. Jos mun ei tarvis miettiä jälkiä, mä tekisin ikkunoita. Mut en voi. Ja mun pitää varoa, ettei multa oteta tytärtä pois. Mutta mulla hajoaa pää. Tää muuten oli sama juttu silloin 2,5 vuotta sitten, kun ne oli pistämässä mua ulos psykan polilta. Sillonhan mä romahdin ja ne otti mut takaisin. Nyt mä yritin perjantaina soittaa mun terapeutille eikä se vastannut enkä oo saanut soitettua uudestaan. Jos mä tässä kondiksessa joudun ulos psykan polilta. Mulla on sellanen olo, että kohta pääsee joku irti. Miltä psykoosi tuntuu kun se puhkeaa? Mä pelkään mitä tapahtuu. Jos oisin yksin, sama se. Mut tytär on täällä. Tällä hetkellä on olo, että jos aamuun selviän järjissäni, pitäiskö mennä lääkäriin hakemaan apua. Nyt alkaa olla oikeeesti sellanen olo että mitä helvettiä.

Nyt ahdistaa niin paljon. Kysyin terapiaryhmäläiseltä neuvoja mitä tehdä, mitä DKT-taitoja vois kokeilla. Kävin jo pitämässä naamaa kylmässä vedessä jonkin aikaa. Se auttoi sen hetken. Nyt se on taas päällä.

Vittu että rakkaus voi saada mut tolaltani. Mitä jos rakkaus ei sovi mulle...

Tästä voisi kertoa isommankin jutun, mutta se olisi turhaa. Pyyhin sen jo pois. Pointti on se, että nainen, jota rakastan, ahdistuu aina kun on tullut puheeksi sitoutuminen. Me ollaan tunnettu reilu  vuosi, puhuttu yhteenmuutosta, rakkaani myös. Ja silti, aina kun minä alan siitä puhua, sitä alkaa ahdistaa. Joudun aina miettimään sanonko että mulla on ikävä, koska sitä voi taas alkaa ahdistaa. Mä alan olla loppu tähän on-off-tilanteeseen, ja siihen etten uskalla sanoa että rakastan ja kaipaan. Mä olisin onnellinen kun kuulisin sen. Mä tiedän etten oo ihan tavallinen, epävakaus vaikuttaa siihen, ettei parisuhteet mee ihan oppikirjan mukaan mutta helvetti mä oon tehnyt sen eteen töitä! Mä yritän antaa toisen olla vapaasti että se saa elää omaa elämäänsä, mä en halua muuta kuin että se toinen, mun tärkein ihminen, rakastaisi mua ja haluaisi jakaa elämänsä mun kanssa ja sitoutua muhun. Mut ei. Mä en voi sanoa edes että kaipaan, koska se tarkoittaa kuulemma, että vollotan kaiken aikaa kun hän on pois, että pitäähän mun osata olla ilmankin. Niin helvetti vieköön pitääkin, mutta siitä ei ollut kyse. Vaan siitä että viesti oli se, että rakastan sinua ja siksi kaipaan, olet mulle tärkeä. En uskalla sanoa, jos mieli on maassa, koska mun herkkyys on hänelle vaikea asia. Joten mä yritän piilottaa sen. Mikä ei onnistu ja vaan pahentaa mun oloa.

Mä oon kirjoittanut puhelimeen valmiiksi viestin, jonka perussanoma on se, että tää ei tule onnistumaan enkä jaksa enää yrittää. Eli mä olisin se, joka puhaltaisi tän poikki. Se olisi huimaa se. 

Mun tekisi kauheasti mieli tehdä jotain kivuliasta. Mutta yritän mennä nukkumaan. Uni kun tulis.

Tää on synkkää, ei tätä kannata kenenkään lukea jos on yhtään hyvä mieli. Mä kirjoitan tänne koska en voi puhua kellekään, mun on pakko purkaa kun on tarpeeksi paha olo. Tää on mun puhumaton terapeutti koska oikea ei vastannut enkä oo saanut soitettua uudestaan. Soitan mä sit jos tulee kamala tilanne, mut kynnys on suurempi koska se ei viimeksi vastannut. Pelkään ettei se tykkää musta, kun en oo itsestäni antanut kuulla kahtee kuukauteen. Mutta se ite sanoi, ettei meidän tarvitse nähdä. Mä oon sit yrittäny pärjätä ite. Kohta pitäis pärjätä kuitenkin. Perse.

Me lähdetään nyt tytön kanssa ulos. Saan edes jotain aikaan tänään. V***n kesämasennus ja helvetin pää.